Pitkään jatkunut selkäkipu voi olla hermoja raastavaa, varsinkin jos pitää käydä töissä ja hoitaa arkipäiväisiä toimenpiteitä tavalliseen tapaan.

Selkäkivut voivat huonontaa yöunien laatua ja vaikuttaa tämän myötä yleiseen jaksamiseen sekä mielentilaan. Tämä voi johtaa ikävään kierteeseen, kun uupumus ja kipu ottavat päivä päivältä enemmän valtaa.

En ole itse kärsinyt pahoista selkäkivuista, mutta tunnen ystäviä ja perheenjäseniä jotka ovat.

Pixabay

Selkäkipu voi tulla monien tekijöiden seurauksena

Selkäkipu voi syntyä epäterveellisten elämäntapojen, huonon työasennon tai sängyn vuoksi – sulkematta pois tapaturmia.

On kuitenkin olemassa kotikonsti, joka saattaa auttaa selkäkipuihin. En ole itse kokeillut tätä, mutta halusin jakaa niksin jotta ongelmasta kärsivät ihmiset saisivat apua.

Seos, joka sisältää maitoa ja valkosipulia

Tämä seos sisältää valkosipulia ja maitoa – sen sanotaan lievittävän joiden ihmisten selkäkipua. Parasta on se että niksin kokeileminen on lähes ilmaista ja se on täysin luonnollinen.

Valkosipulia on jo vuosisatojen ajan käytetty lääkkeenä erilaisiin sairauksiin. Valkosipuli parantaa vastustuskykyä, ehkäisee tulehduksia ja eräiden mukaan jopa sydän- ja verisuonitauteja.

Seoksen tulisi lievittää selkäkipua, kun valkosipuli yhdistetään maidon proteiinien, kalsiumin ja vitamiinien kanssa.

Tässä ainekset:

  • 4 puristettua valkosipulinkynttä
  • 2,5 dl maitoa
  • Hunajaa (maun vuoksi)

Tee näin: 

1. Laita puristetut valkosipulit kattilaan, jossa on maitoa. Keitä seosta matalalla lämmöllä ja anna sen kuplia muutaman minuutin ajan.

2. Sekoita jatkuvasti, jotta maito ei pala pohjaan.

3. Kun maito on kiehautettu, siirrä kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon hieman hunajaa.

4. Juo seos kylmänä tai kuumana, kerran päivässä.

Muutoksia tulisi ilmaantua muutamassa päivässä. 

Jaa resepti Facebookissa, jotta selkäkivuista kärsivät ihmiset voivat kokeilla tätä simppeliä niksiä. 

Kommentit

kommenttia