Iso-Britanniasta kotoisin oleva Kate Alice on ollut useiden vuosien ajan vegaani.

Kyseessä on elämäntapa, joka merkitsee Katelle niin paljon, että hän päätti ottaa ”Vegan” tatuoinnin kasvoihinsa. Hänen päätöksensä on kerännyt positiivista sekä negatiivista palautetta, mutta Kate ei kadu päätöstään lainkaan, Independent kirjoittaa.

Nainen latasi kuvan Snapchattiin, johon hän kirjoitti ”nyt minun ei tarvitse kertoa joka viides minuutti, että olen vegaani!”

”Monilla on tatuointeja, jotka eivät merkitse mitään, mutta minä suhtaudun vegaaniuteen todella intohimoisesti ja tiedän olevani vegaani koko elämäni ajan, joten halusin ottaa tatuoinnin näkyvälle paikalle”, Kate kertoo ja jatkaa:

”Olen saanut lukuisia kommentteja, että minulla tulee olla vaikeuksia työpaikan hankkimisessa, se ei kuitenkaan haittaa, sillä olen ollut yrittäjä 18-vuotiaasta lähtien.”

Twitter / spunk_m0nkey

Twitter / spunk_m0nkey

Lukuisat ihmiset kuitenkin tukevat Katea ja sanovat, että on todella rohkeaa seistä näin vahvasti oman asiansa puolesta.

Mielestäni jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan – tärkeintä on, että kukin yksilö on tyytyväinen päätöksiinsä, vaikka ne poikkeaisivatkin valtavirrasta.

Lähde: independent.com

Kommentit

kommenttia