Suola on tärkeässä osassa ruoanlaitossa, mutta kohtuus tulee kuitenkin muistaa kaikessa.

Suola maustaa ruokamme, mutta sillä on ikäviä sivuvaikutuksia, mikäli määrä on liian runsas. Tähän artikkeliin on koottu muutamia merkkejä siitä, jotka kertovat, että suolan kanssa tulisi olla varovaisempi.

1. Kengät ja sormus kiristävät

Suola aiheuttaa turvotusta, jonka seurauksena tavallisesti hyvin sopineet asusteet saattavatkin yhtäkkiä tuntua kireältä, vaikka painosi ei olisikaan noussut.

2. Suusi on erittäin kuiva

Suola saa aivot lähettämään janosignaaleja, joten yhden suolaisen aterian jälkeen saatat tuntea olosi janoiseksi koko päivän ajan. Pidempään jatkunut liiallinen suolan käyttö voi johtaa myös suun kuivumiseen ja jatkuvaan janon tunteeseen.

3. Useasti riesana oleva migreeni tai päänsärky

Suola nostaa verenpainetta, mikä luonnollisesti altistaa sinut helpommin migreeneille ja päänsärylle. Myös niin sanottu jomotus päässäsi voi johtua suolasta.

4. Joudut käymään jatkuvasti vessassa

Liika suolan nauttiminen laittaa munuaisesi ylitöihin, jonka seurauksena joudut käymään vessassa jatkuvasti, kun elimistösi yrittää saada suolan pois kehostasi.

5. Alakuloinen olo ja jaksamattomuus

Liika suolan käyttö heikentää jaksamistasi ja saatat tuntea alakuloista oloa. Tämä johtuu siitä, että suola sitoo itseensä vettä ja kuivattaa kehoasi.

6. Ruoka ei enää maistu ”miltään”

Suolaan tottuu melko nopeasti, jonka seurauksena joudut helposti kierteeseen, jossa lisäät suolaa jatkuvasti enemmän, jotta ruoka maistuisi hyvältä.

Lähde: IS

Kommentit

kommenttia