Suomalaisilla toimistoilla kitataan maailmanennätystahdilla kahvia – eikä suotta.

Tutkimuksen mukaan kahvittelu näyttää nimittäin ehkäisevän stressioireita.

 

 

Kahvitelleet hiiret osasivat ottaa asiat viileämmin

Brasilialaisten, portugalilaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden suorittama hiirikoe paljasti kahvista varsin mielenkiintoisia uusia pu0lia. Kokeessa osalle hiiristä annettiin juotavaksi tavallista vettä, osalle kofeiinilla terästettyä vettä. Tämän jälkeen hiiret altistettiin erilaisille stressiä aiheuttaville tilanteille: Mm. kylmille kylvyille ja häkin heiluttelulle.

Pelkkää vettä juoneet hiiret olivat stressiä aiheuttaneiden tilanteiden jälkeen tolaltaan – ne käyttäytyivät avuttomasti eivätkä pärjänneet muistitesteissä. Kofeiinia nauttineet hiiret puolestaan kykenivät stressaavienkin tilanteiden jälkeen suoriutumaan normaaliin tapaan muistitesteistä ja muista tehtävistä.

Tiedemiehet eivät ole varmoja mikä selittää havaitun eron, mutta alustava hypoteesi on, että kofeiinin reseptoreita tukkiva vaikutus aivoissa ehkäisee myös stressioireita. Aiemmin on myös havaittu, että kahvinjuonti voi ehkäistä jopa masennusoireita – tältä osin tutkijat eivät tosin ole yksimielisiä, sillä osa vaikutuksista voi selittyä kahvinjuonnin sosiaalisten rituaalien tuomalla mielihyvällä.

 

 

Tulokset alustavia, mutta kahvittelu hyvässä seurassa kannattaa aina

Vaikka tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, niin täytyy muistaa että ne ovat vasta hiirikokeista saatuja alustavia tuloksia. Säännöllisen kahvinjuonnin on aiemmissakin tutkimuksissa todettu edistävän terveyttä, mutta kohtuus on silti hyvä pitää siinäkin. Lue täältä lisää.

 

 

Katso myös:

Lisää kahvi-inspiraatiota

 

 

Lähde: BusinessInsider

Kuva: Christian Kadluba

Kommentit

kommenttia