Suomen vaikea taloustilanne näkyy pikaruokapaikoissa erikoisena ilmiönä: Ihmiset keskittävät ateriointinsa palkkapäiviinsä, siis kuun 15. ja 30. päivän tienoille. Kyseisinä päivinä pikaruokapaikkojen myynnissä näkyy selkeä piikki. Iltalehden haastattelema MaRa ry:n hallituksen puheenjohtaja Harri Ojanperä toteaa, että kyse on uudesta pikaruokatrendistä joka on rantautunut Suomeen tämän vuoden aikana. Ojanperän mukaan ilmiö kertoo siitä, että ihmiset laskevat nyt käyttämänsä eurot hyvin tarkkaan. Kertaostoksen suuruus on myös pienentynyt: Se on tyypillisesti vain 1 – 6 euroa per asiakas. Ojanperä ei muista että aiempina taantuma-ajanjaksoina olisi ollut vastaavanlaista ilmiötä.   Paras burgeri on itse tehty burgeri Pihisteletkö sinäkin pikaruokaravintolakäynneistä? Hyvä, sillä itse tekemällä saat aikaiseksi parempaa, terveellisempää ja ennen kaikkea edullisempaa! Katso täältä inspiraatiota vaikkapa burgereihin ja pizzoihin     Lähde: Iltalehti Kuva: Alan Chan

Kommentit

kommenttia