Monet käyttävät pienoisen omaisuuden kauneudenhoitotuotteisiin ja kosmetiikkaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä kaikki taitaakin olla turhaa. Nutrients Journal -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ihon kimmoisuutta ja viehättävyyttä voi nimittäin parhaiten kohentaa syömällä runsaasti kasviksia ja hedelmiä.

Tutkimuksessa seurattiin kahtasataa 19 – 30-vuotiasta naispuoleista koehenkilöä yhdeksän kuukauden ajan. Tuloksista havaittiin, että eniten kasviksia ja hedelmiä syövien koehenkilöiden iho oli terveellä tavalla kellertävä, toisin kuin heillä jotka söivät vähemmän kasviksia tai ei ollenkaan. Tutkimusten mukaan tietynasteinen kellertävyys koetaan viehättävänä, ja kasvisten sekä hedelmien syöminen johti juuri tähän kellertävyysasteeseen.

Kasvikset ja viehättävyys – avain nuorten naisten terveellisempään syömiseen?

Tutkimuksessa mukana ollut tohtori Ross Whitehead toteaa: ”Kasvisten ja hedelmien syönti on kiistattomasti yhdistetty alentuneeseen riskiin sairastua 2-tyypin diabetekseen, ylipainoon, verisuonitauteihin ja tiettyihin syöpiin. Tästä huolimatta nuoret naiset eivät edelleenkään syö riittävästi vihanneksia. Aiemmista tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että ulkonäölliset vaikuttimet motivoivat nuoria naisia enemmän kuin terveydelliset seikat, joten tämän tutkimuksen tulokset voivat motivoida myös nuoria naisia syömään terveellisemmin.”

Vaikuttavatko ulkonäköseikat siihen mitä sinä suuhusi laitat? Kommentoi!

 

terveysnappi

Lähde: Telegraph / tutkimus

Kommentit

kommenttia