Ylen MOT-ohjelma testautti 25 sianlihavalmistetta Eviran laboratoriossa – 20 suomalaista ja viisi ulkomaista. Tulos oli karu: kahdesta ulkomaisesta tuotteesta löytyi antibiooteille resistenttiä MRSA-bakteeria. Bakteeria löytyi hollantilaisista pekonikuutioista (kuva alla) ja tanskalaisesta pakastekinkusta (kuva yllä)

 

18927515_uu

 

MRSA-bakteeri tunnetaan sairaalabakteerina, joka aiheuttaa yli tuhat infektiota Suomen sairaaloissa vuosittain. Kinkuista löydetty bakteeri vastasi samaa ihmisbakteerikantaa jota todetaan myös sairaaloissa. Hyvin kypsennetystä lihasta MRSA-bakteeri ei leviä, mutta se voi aiheuttaa vaarallisen infektion suun tai nenän limakalvojen kautta raakaa lihaa käsiteltäessä.

 

Keskon ja S-ryhmän reaktiot tilanteeseen aivan erilaiset

Kesko veti välittömästi MOT-ohjelman toimittajan yhteydenoton jälkeen hollantilaiset pekonikuutiot pois kaupoistaan. Ohjelmaan haastateltavaksi suostunut S-ryhmän edustaja sen sijaan totesi, ettei MRSA-bakteerin löytyminen aiheuta välttämättä minkäänlaisia toimenpiteitä. Tätä edustaja perusteli sillä, että MRSA:n ei ole todettu siirtyneen sianlihasta ihmiseen.

 

MRSA on yleistynyt Euroopassa hälyttävästi sikojen tehotuotannon ja antibioottien runsaan käytön myötä: Tanskassa jopa 88%:n sioista uskotaan kantavan MRSA-bakteeria muodossa tai toisessa.

 

 

Katso myös: Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

Lähde: Iltalehti

Kuvat: MOT / Iltalehti

Kommentit

kommenttia