Onko roskaruoka hyvästä vai pahasta?

Tutkimustulosten mukaan säännöllinen pikaruoan syöminen tekee muutakin ikävää lapsen keholle kuin tuo kiloja ja vie terveyden: se haittaa myös koulumenestystä.

Mittakaavaltaan varsin suuressa tutkimuksessa seurattiin 11 700 oppilaan kehitystä tarhaikäisestä 13 – 14 -vuotiaiksi. Tutkimukseen osallistuneet lapset tekivät tutkimuksen aikana kaksi koetta, ensin 10-11-vuotiaina ja toisen kerran 13-14-vuotiaina. Kokeissa testattiin mm. luku- ja kirjoitustaitoa sekä matemaattisia kykyjä.

Roskaruoalla ja oppimistuloksilla selkeä yhteys

Noin viidesosa tutkimukseen osallistuneista lapsista söi pikaruokaa erittäin paljon: 4 – 7 kertaa viikossa. Tämä ryhmä erottui myös kokeiden tuloksissa varsin selvästi: Mitä enemmän lapsi oli syönyt elämänsä aikana roskaruokaa, sitä huonommin hän pärjäsi testeissä.

Testien tuloksia analysoitaessa otettiin huomioon myös muut tuloksiin mahdollisesti vaikuttavat seikat, kuten lasten perheiden sosioekonominen asema ja asuinalue. Nämä tekijät eivät kuitenkaan vaikuttaneet tuloksiin yhtä paljon kuin roskaruoka.

Tutkijat uskovat, että selitys piilee roskaruoan vaikutuksesta aivojen kehitykseen. Paljon roskaruokaa syövät lapset eivät välttämättä saa esimerkiksi riittävästi rautaa. Toisaalta liika sokerin ja rasvan saanti heikentää aivojen kehitystä.

 

Katso myös:

Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

Lähde: Iltalehti

Kommentit

kommenttia