Oletko ajatellut että muutaman päivän roskaruokaputkella ei ole sen kummempia vaikutuksia kehoosi?

Mietipä uudelleen, nimittäin tutkimuksen mukaan jo viiden päivän roskaruokamässäily aiheuttaa pitkäkestoisia muutoksia lihassoluissasi.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan paljon tyydyttyneitä rasvoja sisältävä ruokavalio aiheutti muutoksia siinä miten koehenkilöiden lihassolut prosessoivat ravintoaineita ja glukoosia. Jo viiden päivän roskaruokapaasto aiheutti näitä lihassolujen metabolisia muutoksia.

Viikon roskaruokaputket ja liikapaino

Tutkijoiden mukaan tutkimustulokset vahvistavat käsitystä, että ihmiskeho reagoi hyvin nopeasti muutoksiin ruokavaliossa – ja että korkean rasavapitoisuuden ruokavalioissa muutokset ovat haitallisia. Jo viidessä päivässä lihassolujen kyky oksidoida glukoosia heikkenee, minkä seurauksena voi syntyä mm. diabetestä edeltäviä insuliiniresistenssioireita. Tällöin vyötärölle alkaa myös helposti kertyä kiloja.

Seuraavaksi tutkijat selvittävät millaisia pitkän aikavälin vaikutuksia lihassolumuutoksilla on, ja miten nopeasti elimistö voi palautua ennalleen palattuaan vähärasvaiseen dieettiin. Yksi asia on kuitenkin selvä: Tyydyttymättömiä rasvoja kannattaa suosia ruokavaliossaan tyydyttyneiden kustannuksella. Katso täältä esimerkiksi avokado– ja lohiherkkuja!


Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Science Daily

Kommentit

kommenttia