Vegaaninen mustikkakakku sopii kaikille herkuttelijoille.

9

Tutkimukset ovat osoittaneet, että mustikoiden pakastaminen ei vähennä huomattavasti mustikoiden sisältämiä ravintoaineita, joten voit nauttia pakastetuista mustikoista ympäri vuoden.

Mustikan sisältämät antioksidantit hidastavat elimistön ja ihon ikääntymistä

Elimistössä tapahtuu jatkuvasti hapetusreaktioita aineenvaihdunnan seurauksena ja ne ovat elimistön toiminnalle välttämättömiä reaktioita. Kuitenkin liiallinen hapettuminen elimistössä muodostaa kudoksia kuluttavia aineita, jotka ovat suoraan yhteydessä moniin sairauksiin ja vanhenemiseen. Elintavoilla ja ruokavaliolla voi vaikuttaa elimistön hapetuskuormitukseen. Mustikan sisältämät antioksidantit vähentävät kyseisiä hapetusreaktioita, jolloin myös kudoksia tuhoavat ja vanhentavat ainesosat vähenevät huomattavasti. Nauttimalla päivittäin mustikoita yleisvointisi kohenee ja ihosi pysyy kimmoisana ja nuorekkaana.

Mustikat tehostavat aivojen toimintaa ja muistia

Mustikat ovat suosittuja tieteellisissä tutkimuksissa, sillä niiden sisältämät lukuisat vitamiinit ja antioksidantit vaikuttavat positiivisesti kehossa monilla eri osa-alueilla. Useissa tutkimuksissa on havaittu mustikoiden parantavan muistia, erityisesti iäkkäillä ihmisillä. Monien muistisairauksien taustalla on hermosolujen rappeutuminen sekä piilevät pitkäaikaiset tulehdukset elimistössä. Mustikalla on luonnostaan tulehduksia hillitseviä antimikrobisia ominaisuuksia, jotka puolustavat kehoa tulehduksia vastaan. Lisäksi mustikan sisältämien polyfenolien on todettu parantavan hermosolujen välistä viestintää, joka vaikuttaa ajatteluun ja muistiin positiivisesti.

Close_up_of_cluster_of_ripened_wild_blueberries_fruit

Mustikat edistävät silmien terveyttä

Mustikat tehostavat pienten hiussuonien verenkiertoa, joita esiintyy runsaasti silmissä. Verenkierron tehostaminen alentaa silmäpainetta ja voi parantaa näköä. Lisäksi mustikan sisältämät aineet suojaavat soluja, joten voit myös ennaltaehkäistä monia silmäsairauksia ja tehostaa esimerkiksi hämäränäköä. Mustikan sisältämä Luteiini on antioksidantti, joka suojaa silmiä UV- haittavaikutuksilta. Luteiinia esiintyy silmän verkkokalvossa, eikä elimistö pysty sitä itse tuottamaan, joten se on saatava ravinnosta.

Mustikat ehkäisevät sydän- ja verisuonisairauksia

Mustikan sisältämät flavonoidit aktivoivat verenkiertoa, joka vaikuttaa positiivisesti koko elimistön toimintaan. Lisäksi mustikan antioksidantit ja tulehduksia hillitsevät aineet ehkäisevät monia sydän- ja verisuonisairauksia, jotka saavat useimmiten alkunsa matala-asteisesta tulehduksesta elimistössä. Mustikat sisältävät myös antosyaania, joka parantaa insuliiniresistenssiä, joka onkin yksi tunnetuimmista verisuonitautia aiheuttavista tekijöistä. Mustikoiden lukuisat vitamiinit ja hivenaineet suojaavat verisuonien seinämiä ja ylläpitävät tehokasta verenkiertoa.

Katso alapuolelta ohjeet, joiden avulla valmistat herkullisen mustikkakakun!

Tarvitset:

Pohjaan:

  • 3-4 taatelia
  • 30 g manteleita
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 0,4 dl kaurahiutaleita

Täyte:

  • 150 g cashew pähkinöitä
  • 1 dl mustikoita
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 2 dl vettä
  • 1,3 dl sokeria
  • 2 rkl perunajauhoa

2 dl pensasmustikoita koristeluun

Tee näin:

1

  1. Kaada tehosekoittimeen kaurahiutaleet, taatelit, mantelit ja rypsiöljy. Sekoita, kunnes seos muuttuu muruiseksi.
  2. Painele taikina suojatun vuoan pohjaan. Paista uunissa 180:ssa asteessa 15 minutin ajan.

2

3. Kaada kaikki täytteeseen tulevat raaka-aineet kulhoon ja sekoita tehosekoittimella tasaiseksi.
4. Lämmitä seosta kattilassa matalalla lämmöllä, kunnes seos muuttuu paksummaksi ja kiinteäksi.

4

5. Kaada pensasmustikat jäähtyneen pohjan päälle ja lisää päälle hieman jäähtynyt täyte.

6

6. Anna seistä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Koristele pensasmustikoilla ja mintunlehdillä ennen tarjoilua.

7

Mustikat alkavat olla valmiita ainakin Etelä-Suomessa. Ne sisältävät valtavasti vitamiineja — lisäksi ne ovat myös todella herkullisia.

Jaa tämä resepti ystävillesi, jotta he osaavat hyödyntää metsissämme kasvavaa aarretta.

Kommentit

kommenttia