Syksy on saapunut ja kehosi kaipaa vastustuskykyä flunssakausia vastaan.

Syksy on mielestäni ihanaa aikaa – puut ovat värikkäitä, ilma raikasta ja metsät ovat pullollaan herkullisia sieniä, jotka odottavat löytäjäänsä. Samaan aikaan iskee kuitenkin flunssakausi, jonka seurauksena joudut jäämään sänkyyn makaamaan.

Vastustuskyvystä huolehtiminen on erityisen tärkeää syksyisin ja talvisin, jonka vuoksi kehosi saattaa kaivata hieman apua. Terveelliset juomat ovat oiva tapa taata päivittäinen vitamiinin saanti, sillä pieneen lasiin saa helposti mahtumaan useamman hedelmän, vihanneksen ja yrtin vitamiinit.

Nyt voit valmistaa raikkaan, piristävän ja vastustuskykyä tehostavan juoman. Tässä ei ole kuitenkaan kaikki, sillä kyseinen juoma polttaa tehokkaasti rasvaa erityisesti vatsan alueelta.

Ainekset:

  • 1 tl inkivääriraastetta
  • Kourallinen persiljaa
  • 1 dl vettä
  • Puolikkaasta sitruunasta puristettu mehu
  • Kokonainen kurkku

Toimi näin:

  1. Lisää inkivääri, persilja ja kuorittu kurkku tehosekoittimeen (tai mehupuristimeen)
  2. Siivilöi juoma (mikäli soseutit ainekset tehosekoittimessa)
  3. Lisää juoman joukkoon sitruunamehu ja vesi
  4. Sekoita ja nauti!

Juoma auttaa polttamaan vatsan alueelle kertynyttä rasvaa. Juoma antaa sinulle energiaa ja tehostaa vastustuskykyäsi – täydellinen yhdistelmä syksyä varten!

Jäikö jokin epäselväksi? Katso video alta:

Declared As The Strongest Drink In The World, Burns Fat Like Crazy While You Sleep
Healthy Life Box

Julkaissut Health And Healthy Living 20. syyskuuta 2017

Jaa vinkki ystävillesi – he pysyvät terveinä ja kiittävät sinua jälkikäteen!

Lähde: Facebook / Health And Healthy Living

Kommentit

kommenttia