Laihduttamisen faktoja tiedossa!

Laihduttaminen ei ole rakettitiedettä. Itse asiassa laihduttamisen salaisuus ei juuri yksinkertaisempi voisi olla: Syö vähemmän kaloreita kuin kulutat. Oheinen BuzzFeed-video kertoo muutamia laihduttamistotuuksia.

Sillä ei itseasiassa ole merkitystä tulevatko kalorit proteiinista vai hiilihydraateista – kalori on kalori. Kehosi kuitenkin tarvitsee sekä hiilihydraatteja että proteiinia pysyäkseen terveenä. Liikunta ja oikeanlainen ruokavalio ovat lähes yhtä tärkeitä tekijöitä painonhallinnassa, mutta syömisellä on vielä piirun verran enemmän merkitystä.

Sillä ei ole merkitystä koska syöt, vaan sillä miten paljon syöt. Voit siis ihan hyvin skipata aamiaisen, jos siltä tuntuu. Älä kuitenkaan sorru ahmimaan pikaruokaa lounaaksi, jos nälkä käy sietämättömäksi. Toisaalta lounaskin voi olla vaikka miten jättimäinen, jos kompensoit syömääsi määrää muilla aterioilla.

Rasvasoluihin liittyy ikävä totuus, niitä nimittäin voi saada lisää, mutta niistä ei pääse eroon. Kuitenkin kehonsa rasvapitoisuutta voi pienentää, tällöin rasvasolut kutistuvat. Rasvasolujen pysyvyys selittää sitä, miksi lihavien ihmisten on vaikeaa pitää painonsa kurissa.

Pidä siis kilot kurissa syömällä tasapainoisesti ja liikkumalla riittävästi!

Katso video yllä!

Lähde: BuzzFeed

Kommentit

kommenttia