Raider-patukka muuttui Twixiksi vuonna 2000 – siis viisitoista vuotta sitten – ja siitä lähtien moni suklaanhimoinen suomalainen on kaivannut patukan vanhaa nimeä takaisin. Nyt toiveeseen on vihdoin vastattu, vaikkakin nimenvaihdos kestänee vain kuukauden verran.

Twixiä eli entistä Raideria valmistavan Mars Companyn edustaja kertoo, että retropatukan palauttamista kauppoihin on suunniteltu yhtiössä jo pidempään:

Olemme suunnitelleet Raider-suklaapatukan palauttamista jo jonkin aikaa ja odotamme jännityksellä kuinka retropatukka otetaan vastaan. Monet uskolliset fanit muistavat sen 90-luvulta, mutta on mielenkiintoista nähdä kuinka nuoret, jotka eivät ole koskaan syöneet Twix-suklaapatukkaa Raider-nimellä, suhtautuvat siihen, sanoo Marsin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Iber Marie Bason

Kuten muitakin makeisia, myös Raideria mainostettiin 1990-luvulla mainoksin joista ei musiikillista luovuutta puutu. Tässä yksi tyylinäyte kauden Raider-mainoksista:



Twixit muuttuvat Raidereiksi 5.10.2015 lähtien, ja niitä myydään kunnes varastot loppuvat. Tämän jälkeen koittaa jälleen paluu Twixien aikakaudelle.


Katso myös:
Lisää erikoisia ruokamainoksia

Lähde: Iltalehti

Kommentit

kommenttia