Oulun Yliopiston johtama tutkimus kumoaa yleisen harhaluulon lievän ylipainon vaarattomuudesta.

Tutkimuksen tulosten mukaan jo pari kiloa ylipainoa johtaa terveysongelmiin: muun muassa verenpaineen kohoamiseen ja tulehdusarvojen nousuun. Yhteys on melko lineaarinen: terveysongelmat kasvavat samaa tahtia painoindeksin noustessa.

Myytti lievän ylipainon terveellisyydestä

Mistä sitten johtuu se, että aiemmissa tutkimuksissa lievän ylipainon on todettu olevan jopa terveellistä? Ilta-Sanomien haastattelema THL:n tutkimusjohtaja Veikko Salomaa toteaa, että näissä tutkimuksissa ovat syyt ja seuraukset menneet sekaisin. Hänen mukaansa moni sairaus aiheuttaa laihtumista jo ennen sairauden diagnosointia – tämä on jäänyt aiemmissa tutkimuksissa huomioimatta ja johtanut vääriin johtopäätöksiin ylipainon terveellisyydestä.

Katso myös:

Lisää ruokaan ja terveyteen sekä painonhallintaan liittyviä juttuja

Lähde: Ilta-Sanomat

Kommentit

kommenttia