Tuntuu itsestään selvältä että appelsiini on terveellisimmillään sellaisenaan syötynä – ei suinkaan mehuksi prosessoituna. Tuoreen tutkimuksen mukaan totuus ei kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoinen.

Laboratoriokokeissa saatujen tulosten perusteella näyttää siltä, että appelsiinin sisältämät terveysvaikutteiset antioksidantit, flavonoidit ja karotenoidit imeytyvät paremmin mehumuodossa kuin sellaisenaan syödyn hedelmän kautta. Mm. karotenoidien imeytyminen lisääntyi pastöroidun mehun kohdalla jopa lähes 40 prosenttia.

On kuitenkin huomioitava, että tutkimuksessa suolistoa mallinnettiin lasiputkella. Tulokset ovat siis vain suuntaa-antavia.

Äläpä vielä vaihda appelsiineja mehuun

Iowan Yliopiston professori Wendy White huomauttaa, että appelsiinimehun terveyttä edistävät vaikutukset jäävät sen huonojen puolien varjoon. Whiten mukaan appelsiinimehu nostaa verensokeriarvot nopeammin ja korkeammalle kuin sellaisenaan syöty appelsiini. Tämä voi altistaa ajan myötä mm. diabetekselle.

Appelsiinimehussa on myös vähemmän kuitua. Tämän vuoksi olosi ei ole appelsiinimehun juomisen jälkeen yhtä kylläinen kuin kokonaisen appelsiinin syötyäsi. Kuitu on tärkeää myös suolistosi terveydelle.

Professori White korostaa, että appelsiinimehun edellämainitut haitat ylittävät moninkertaisesti karotenoidien ja muiden ravintoaineiden nopeampaan imeytymiseen liittyvät edut. Appelsiineja ei siis kannata ainakaan kokonaan korvata appelsiinimehulla.

Ja jos kuitenkin juot appelsiinimehuja, niin kannattaa valita mehu joka sisältää hedelmälihaa.


Katso myös:
Appelsiiniherkkuja
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

Lähde: NPR
Kuva: VdF

Kommentit

kommenttia