Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt viimeaikoina kuva Pohjoiskarjalaisen oravakeiton reseptistä. Moni sosiaalisessa mediassa kuvaa jakanut on luultavasti luullut kuvaa silkaksi huumoriksi, mutta näin ei tiettävästi ole.

Ylen haastattelema Joensuulainen keittiömestari Jouko Martikainen pitää reseptiä aitona. Martikaisen mukaan oravaa syötiin ”tosi paljon” aikoina jolloin elettiin omavaraistaloudessa, etenkin 1900-luvun alussa.

Martikaisen mukaan ohjeen keitosta voi tulla ihan hyväkin keitto, mutta pihkan makua siihen voi jäädä. Martikainen ohjeistaakin oravankeittäjiä liottamaan oravaa ensin, jotta mahdolliset sivumaut jäävät pois.

Oravaa saa metsästää Suomessa joulu-tammikuussa.

Tässä sosiaalisessa mediassa kiertänyt resepti kokonaisuudessaan:

Pohjoiskarjalainen oravakeitto (3 annosta)

  • 2 kuivattua oravaa
  • 1 l kuorittuja perunoita
  • vettä
  • suolaa
  • 1,5 rkl vehnäjauhoja
  • yksi pieni sipuli
  • vähän voita

 

Ohje

  1. Oravat nyljetään, puhdistetaan, huuhdellaan ja asetellaan valumaan
  2. Sitten ne kuivataan miedossa uuninlämmössä
  3. Kuivatut oravat asetetaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen
  4. Kun liha alkaa pehmetä, lisätään paloitellut, kuoritut perunat, sipuli ja voi
  5. Vehnäjauhot vispataan pieneen vesitilkkaseen ja lisätään keittoon
  6. Saa kiehua kypsäksi
  7. Suolaa lisätään maun mukaan

”Keitto on hyvin pidetty perheruoka”


Katso myös:
Lisää keittoinspiraatiota
Oravia herkkujen kimpussa

Lähde: Yle
Kuva: Cheryl / KGGugcwa

Kommentit

kommenttia