Tomaattisipsit ovat herkullinen ja terveellinen vaihtoehto tavallisille perunalastuille.

Moni meistä pitää rasvaisten ja kaloripitoisten ruokien syömisestä, mutta valitettavasti kehosi ei ole asiasta samaa mieltä. Saatat myös kuulua niihin ihmisiin, jotka eivät pysty syömään vain muutamaa perunalastua, vaan koko pussi menee samalla kerralla alas.

Vaihtoehtoisia ja terveellisempiä reseptejä on kuitenkin onneksi olemassa, kunhan jaksaa nähdä hieman vaivaa. Tomaattisipsit ovat moninkertaisesti parempi vaihtoehto tavallisten perunalastujen sijaan ja ne myös maistuvat ihanilta paahdettuina ja rapsakoina.

Ainekset:

  • Ruokaöljyä paistoritilää varten
  • 15 tomaattisiivua (1 cm paksuiseksi leikattuna)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • Kosher suolaa
  • Mustapippuria
  • 2 rkl Italian maustesekoitusta
  • 1 1/5 dl parmesanraastetta

Toimi näin:

Asettele siivutetut tomaatit lautaselle, jossa on talouspaperia.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

 Painele talouspaperilla ylimääräiset nesteet pois, jotta tomaatit paahtuvat rapeiksi.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

Ruiskuta ruokaöljyä paistoritilän päälle.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

 Siirrä tomaatit paistoritilän päälle ja lourauttele päälle oliiviöljyä.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

 Ripottele suola.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

Ripottele pippuri…

Youtube / Delish

Youtube / Delish

…Ja Italian maustesekoitus.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

 Paista uunissa 275 asteen lämmöllä noin 3 tunnin ajan. Tarkista 30 minuutin välein.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

Ripottele tämän jälkeen tomaattien päälke parmesanjuusto ja paahda 2 minuutin ajan.

Youtube / Delish

Youtube / Delish

Nyt terveelliset ja herkulliset tomaattisipsit ovat valmiita!

Youtube / Delish

Youtube / Delish

Tiedätkö kaverin, joka rakastaa perunalastuja? Nyt on aika pelastaa hänen päivänsä!

Kommentit

kommenttia