Parhaimmat raaka-aineet kesäiseen juustokakkuun ovat luonnon tarjoamat marjat, joita alkaa kohta esiintymään jopa lähimmissä metsiköissä.

Tämä häkellyttävän kaunis juustokakku koostuu kolmesta erivärisestä kerroksesta, jotka luovat näyttävän liukuvärjäyksen. Juustokakku tarjoaa iloa silmälle yhtä paljon kuin makuhermoille.

Sinun ei tarvitse käyttää leipomiseen kovinkaan paljon aikaa, eikä erityisiä taitoja vaadita, sillä yksi juustokakun parhaimmista ominaisuuksista on se, että sitä ei tarvitse paistaa.

Tarvitset:

Pohja:

  • 150 g digestive/grahamkeksejä
  • 45 g sulaa voita

Marjasose:

  • 1,5 dl mustikoita
  • 2 dl vadelmia
  • 2 dl karhunvatukoita
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl vettä
  • 2 liivatelehteä
  • 2 rkl kylmää vettä liivatteeseen

Tuorejuustotäyte:

  • 300 g tuorejuustoa
  • 3 dl kuohukermaa
  • 1,2 dl tomusokeria
  • 2 liivatelehteä
  • 2 rkl vettä

Tee näin:

  1. Tee ensin keksipohja murskaamalla keksit muruksi. Lisää sekaan sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Painele lusikalla keksiseos tiiviiksi kakkuvuoan pohjaan. Laita jääkaappiin odottamaan.
Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

2. Tee seuraavaksi marjasose. Laita liivatelehdet kylmään veteen liukenemaan. Kaada marjat pannulle ja lisää sekaan sokeri, vesi ja sitruunamehu. Keitä medium lämmöllä ja anna kiehua noin 15 minutin ajan, sekoita välillä.

3. Kaada seos siivilän läpi astiaan ja painele lusikalla marjoja siivilän pohjaa vasten. Näin siemenet jäävät siivilään kiinni.

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

4. Valmistele liivate laittamalla 2 rkl vettä pienelle pannulle ja kiehauta. Lisää liivatelehdet ja anna niiden sulaa joukkoon. Ota pannu pois lämmöltä kun liivatelehdet ovat sulaneet.

5. Lisää liivatetta vähän kerrallaan marjaseoksen joukkoon samalla sekoittaen.

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

5. Tee seuraavaksi tuorejuustotäyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Kaada tuorejuusto kulhoon ja sekoita tehosekoittimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa toisessa kulhossa kuohukerma.

6. Lisää kuohukerma vähän kerrallaan tuorejuuston joukkoon ja sekoita varovasti, jotta koostumus pysyisi kuohkeana.

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

7. Valmistele liivate edellisessä mainitulla tavalla ja lisää se tuorejuustoseokseen. Sekoita hyvin.

8. Jaa tuorejuustoseos kolmeen yhtä suureen osaan eri kippoihin. Lisää ensimmäiseen kippoon 2/3 marjaseoksesta ja sekoita. Lisää toiseen kippoon loput marjaseoksesta ja sekoita. Jätä kolmas osa valkoiseksi, tai vaihtoehtoisesti lisää hyvin pieni määrä marjaseosta tuomaan kevyen vaaleanpunainen väri.

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

8. Kaada keksipohjan päälle ensin tummin tuorejuustoseos ja levitä tasaiseksi. Anna jäähtyä pakastimessa 15 minuttia ennen toisen osan lisäämistä. Kaada sen päälle toiseksi tummin seos ja viimeiseksi valkoinen seos.

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

9. Lisää kakun päälle tuoreita marjoja ja mintun lehtiä koristeeksi.

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kuva: Youtube / Home Cooking Adventure

Kakun tulisi seistä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta parhaimman lopputuloksen saamiseksi sen olisi hyvä seistä yön yli.

Jaa tämä artikkeli ystävillesi, jotka rakastavat tuoreita luonnon tarjoamia marjoja.

Lähde: Youtube / Home Cooking Adventure

Kommentit

kommenttia