Hammaskiille voi ohentua salakavalasti. Tästä kärsivät erityisesti kasvissyöjät. Mistä oikein on kyse?

Ylen mukaan jopa 70 % kasvissyöjistä kärsii hampaiden kiilleongelmista. Hammaskiilteen oheneminen on ongelmallista, koska se tapahtuu hyvin huomaamattomasti eikä vahinkoja voi korjata. Kiilteen ohenemisen huomaa usein vasta siinä vaiheessa kun hampaita alkaa vihloa ja vauriot ovat jo mittavia.

Happamuus on hammaskiilteen vihollinen

Ylen haastattelema ylilääkäri Jukka Meurman toteaa, että kyseessä on eräänlainen paradoksi: Kasvissyönti on terveellistä, mutta hammasterveydelle se ei näytäkään olevan lainkaan edullista. Ongelmana ovat erityisesti kasvisruokavalioon oleellisesti kuuluvat happamat ainekset, kuten marjat ja hedelmät. Meurman nostaa sitruunan esimerkiksi erityisen haitallisesta hedelmästä, jota kuitenkin lisätään sellaisenaan tai mehuna mm. moniin salaatteihin.

Happamuuden lisäksi hampaita kuormittavat juurekset, joiden jauhaminen aiheuttaa hampaille mekaanista rasitetta.

Näin vältät ongelmat

Ylilääkäri Meurman kertoo Ylen haastattelussa, että kasvisruokavaliota ei tarvitse hylätä hammaskiillepelkojen vuoksi. Tärkeintä on että välttää ylenmääräistä napostelua varsinaisten ruokailujen välissä – näin hampaat eivät altistu jatkuville happohyökkäyksille. Happamimpia aineksia, kuten sitruunaa, etikkaa ja tuoremehuja kannattaa myös pääsääntöisesti välttää.


Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Kasvisruokainspiraatiota

Lähde: Yle

Kommentit

kommenttia