Iltalehti kertoo Terhin huikeasta laihdutussuorituksesta: 36-vuotias Terhi laihdutti parissa vuodessa huikeat 90 kiloa. Vielä vuonna 2013 Terhi oli äärimmäisen lihava: Hän painoi peräti 181 kiloa. Tänä päivänä hän painaa noin 91 kiloa.

Terhi kertoo Iltalehden haastattelussa onnistuneensa varsin yksinkertaisin ohjein, jotka sairaanhoitaja hänelle laati. Tässä ohjeet pähkinänkuoressa:

 

 

1. Vähemmän leipää, enemmän proteiinia

Nopean hiilihydraatin määrää vähennettiin ja proteiininsaantia lisättiin Terhin ruokavaliossa. Näin myös energian kokonaiskulutus laski ja kylläisyyden tunne pysyi paremmin ruokailujen välissä.

 

 

2. Vettä ennen jokaista ateriaa

Sairaanhoitaja neuvoi Terhiä juomaan vettä ennen jokaista ateriaa. Veden juominen hillitsee ruokahalua tekemällä olon täydemmäksi.

 

 

3. Lautaset pienemmiksi

Lautasten koolla on yllättävän suuri merkitys annoskokoihin ja sitä kautta päivän aikana syötyihin kaloreihin. Tervi vaihtoi lautasensa pienempiin ja vähensi näin päivän aikana syömänsä ruoan kokonaismäärää kuin huomaamatta.

 

 

4. Limsat pois

Terhi joi light-limsoja ennen laihdutuskuuriaan, mutta ei enää sen aikana. Light-limsat eivät välttämättä lihota itsessään, mutta ne lisäävät makeanhimoa ja altistavat herkkujen ahmimiselle.

 

 

5. Arkiliikunta kunniaan

Terhin 90 kilon huikea laihdutussuoritus ei ole kovan liikuntarääkin ansiota: Terhi kertoo saaneensa riittävästi liikuntaa lapsiperheen arjen pyörittämisestä ja koirien kanssa ulkoilemisesta.

 

 

laihdutusnappi

 

 

Lähde: Iltalehti (katso linkin takaa kuvat Terhin muodonmuutoksesta)

Kommentit

kommenttia