Helsingin Uutiset uutisoi Burger Kingin päätöksestä ottaa olut valikoimiinsa: Whopper-aterian voi siis nyt ostaa perinteisen colajuoman sijaan oluen kera. Kun 0,4 litran oluen ostaa aterian yhteydessä, tulee sille hintaa vain kolme euroa. Yksittäin ostettuna olut on kalliimpi.

Olutta on näihin päiviin asti saanut vain Helsingin rautatieaseman ja Porin Burger Kingeistä. Nyt oluttarjonta laajenee kaikkiin Suomen Burger Kingeihin.

 

Autokaistalta ei asiaa olutostoksille

Helsingin Uutisten haastattelemat Tuusulan Burger Kingin asiakkaat olivat hieman hämillään hampurilaisravintolan uudesta tarjonnasta. Lapsiperheen isä pohti mikä mahtaa olla oluen menekki, kun moni Tuusulan Burger Kingin asiakas pysähtyy noutamaan burgerinsa Drive In -kaistalta. Ravintolapäällikkö Sauli Ylikylä toteaakin HU:n haastattelussa, että autokaistalla asioiville ei olutta tarjoilla. Olutta ei myöskään saa nauttia muualla kuin ravintolan alueella.

Entä muuttuuko Burger Kingin asiakaskunta nyt entistä aikuisempaan suuntaan, kun perheravintolassa aletaan yhtäkkiä tarjoilla alkoholijuomia? HU:n haastattelema Ylikylä ei usko asiakasprofiilin muuttuvan, mutta eivät oluenjanoiset aikuiset pahitteeksikaan ole: ”Tietenkin sitä toivoo, että asiakaskunta laajenee, kun tarjonta laajenee.” Ylikylä sanoo.

 

Nautitko sinä burgerisi mieluummin oluen kuin colan kanssa? Kommentoi!

 

 

Katso myös:

Lisää olutinspiraatiota

Lisää hampurilaisinspiraatiota

 

 

Lähde: Helsingin Uutiset

Kuva: RedDotBurger

Kommentit

kommenttia