Como-sivusto haatatteli Pasilan K-market Ratiksen kauppias Saku Kytölää, joka on tekemässä myymälänäpistelijöiden elämästä entistäkin hankalampaa – ellei peräti vaarallisempaa.

K-market Ratis on tullut jo aiemmin suomalaisille tutuiksi ”sankarimyyjä” Annan ronskeista otteista, joilla tämä on estänyt näpistelijöitä viemästä mm. olutta myymälästä. Näpistelijöiden taltutusta on myös tallentunut videolle, joita on julkaistu Ratiksen Facebook-sivuilla. Kyseisiä videoita on katsottu miljoonia kertoja, vaikka virallisilta sivuilta ne onkin jo poistettu Keskon yleislinjauksen mukaisesti.

K-market Ratiksen seinää koristaa myös lappu, jossa myymälävarkaat sitoutuvat näyttämään kasvonsa sosiaaliseen mediaan ladattavissa videoissa.

 

Myyjille uusi ”salainen ase”: brassijujutsu

Comon haastatteleman Kytölän mukaan taistelu näpiselijöitä vastaan on tarkoitus viedä lähitulevaisuudessa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Myyjät on nimittäin tarkoitus kouluttaa brassijujutsun saloihin. Oppia myyjätiimille tulee antamaan kuusinkertainen brassijujutsun Euroopanmestari, kertoo Kytölä.

Myös muissa myymälöissä ympäri Suomea on jouduttu ryhtymään entistä järeämpiin toimiin pahentuvan näpistelytilanteen suitsimiseksi. Eräänä syynä näpistelyn lisääntymiselle kauppiaat pitävät löyhää lainsäädäntöä, poliisien rajallisia resursseja ja sitä että sakkorangaistuksia ei voi enää muuttaa vankeusrangaistukseksi.

 

 

Katso myös:

Lisää ruokauutisia

 

 

Lähde: Como

Kommentit

kommenttia