Suomalaiset ovat maailman kovimpia kahvittelijoita. THL:n tutkimuksesta selviää, että kahvittelutottumuksissa on kuitenkin suuria alueellisia eroja.

Ehkä hieman yllättäen Oulu ja Kajaani ovat Suomen kovimpien kahvittelijoiden kotipaikkakunnat. Näissä kahdessa kaupungissa sekä niiden maakunta-alueilla kahvia hörpitään jopa puoli litraa päivässä per asukas. Miehet juovat kahvia n. 30 % enemmän kuin naiset.

THL:n tutkimus kertoo myös, että vähiten kahvia juodaan Helsingin ja Vantaan seuduilla: ”Vain” noin neljä desilitraa per asukas. Ottaen huomioon pääkaupunkiseudun suuren kahvilamäärän, tulos herättää kummastusta.

Selitys ilmiölle löytynee siitä, että tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan kahvinkulutuksensa grammoina. Tällöin perinteinen suodatinkahvin kulutus korostuu, ja esimerkiksi erikoiskahvijuomat jäävät huomiotta.

 

Sinkkunaiset ja kahvi

THL:n tutkimuksessa on havaittavissa myös toinen mielenkiintoinen ilmiö. Suurin osa kahvistakieltäytyjistä on 15 – 34 vuotiaita sinkkunaisia – näin on erityisesti Kaakkois-Suomessa, missä peräti 44 % tämän ikäluokan naisista kieltäytyy kahvikupposesta. Hieman varttuneempaan ikään (45 – 54 v) tultuaan naiset näyttävät alkavan horia kahvia oikein kunnolla: Jopa 94 % tämän ikäluokan naisista juo kahvia päivittäin!

 

 

Lähde: Iltalehti

Kuva: 3268zauber

Kommentit

kommenttia