Hedelmät ovat pääsääntöisesti terveellisiä ja tärkeä osa ruokavaliota.

Ennen lentokoneeseen tai muuhun ahtaaseen ja sosiaaliseen tilaan astumista ei kuitenkaan kannata syödä tiettyjä hedelmiä – tässä niistä kuusi pahinta.

Omena

Omena on yksi yleisimmistä matkaeväistä – ja samalla myös yksi sokeripitoisimmista. Omenan sisältämä hedelmäsokeri on varsin työlästä prosessoitavaa suolistolle, joka pyrkii hajottamaan sen itselleen sopivampaan muotoon energiaksi. Omena on myös varsin kuitupitoinen herkku – tämä kuitenkin lisää mahalaukun työtä entisestään.

Älä suinkaan jätä omenaa ruokavaliostasi kokonaan, mutta vältä omenoiden syömistä silloin kun haluat välttää pienetkin turvotukset.

Päärynä

Päärynä on myös terveellinen välipala, joka sisältää mm. pektiiniä, ravintokuitua joka pitää kolesterolin alhaalla ja olon täytenä pitkään. Valitettavasti päärynä sisältää myös sorbitolia, sokerialkoholia joka tuppaa tuottamaan varsin paljon kaasua käymistuotteenaan. Sorbitoli itsessään on jopa terveellistä, mutta vältä silti päärynöitä silloin kun turvotukselle ei ole sijaa.

Kirsikat

Kirsikat ovat hauskaa matkaevästä – kukapa ei tykkäisi syljeskellä kirsikankiviä liikkuvan auton ikkunasta vierellä vilisevään metsään. Kirsikat sisältävät kuitenkin myös hyvin paljon sokeria, jota prosessoidessaan suolisto muodostaa paljon kaasua. Kannattaa siis ainakin pitää avattu ikkuna auki loppumatkan ajan, senkin jälkeen kun kivet on kaikki syljetty ojanpenkkaan.

Rusinat, kuivatut aprikoosit ja luumut

Rusinat, kuivatut aprikoosit ja luumut ovat hyvää irtokarkin korviketta, mutta niitä vaivaa sama ongelma kuin omenoita ja kirsikoita, mutta vielä moninkertaisena: Niissä on paljon sokeria. Koska kuivatuista hedelmistä on poistettu vesi, niiden sisältämä sokeri on vielä erityisen tiiviissä muodossa, mikä asettaa suolistolle erityisiä haasteita. Korkean sokeri- ja kuitupitoisuutensa vuoksi kuivatut hedelmät aiheuttavat suolistokaasua ja turvotusta. Älä siis osta niitä lentomatkalle, vaan syö vasta perillä – hyvin ilmastoidussa hotellihuoneessa.

 

 

terveysnappi

 

 

Lähde: Womens Health

Kommentit

kommenttia